KSAU:n Kesäretki jäsenistölle 21.7.2011
Kerhon hallitus haluaa palkita kilpailujen tekijä aktiiveja
kulttuurisella kesäretkellä. Katso esite
...................
Rallimatka Saarenmaalle 06 - 09.10.2011.
Katsojamatka Saarenmaa ralliin on taas vireillä. katso alla olevasta
linkistä esite. Matkan hinta tulee olemaan kerhon aktiivijäsenille (toimitsijat)
180 euroa ja “ulkopuolisille” 250 euroa.
Esite,
katsojamatka Saaremaa-ralliin 06 – 09.10.2011
Jäsenpostit 2010:
Kisatarinoita 2010
Saarenmaa Rally 2010
"Oltiihan siel mekii!"
Keskiviikko 6.10.
Liikkeelle lähdettiin valomerkin aikaan, vaikka vielä oli epäselvää pääsemmekö
edes ajamaan. Tämän lisäjännityksen aiheutti edellispäivänä hävinneet
öljynpaineet. Saimme Kuivastun lautalle helpottavan tiedon siitä, että
öljypumppu oli korjattu ja auto pelaa. Siis pikkuvikoja, helppo korjata!
Torstai 7.10.
Päivän ohjelmassa oli nuotitus. Vaikka kisan 14 erikoiskokeesta 5 ajettiin
kahteen kertaan nuotitettavaa riitti ja päivä kului joutuisasti. Illalla
paikalle saapui hyvin tankannut huoltoporukka ja vuorossa oli katsastus.
Erityisen tarkkaan syynättiin turvallisuusvarusteet, hyvä niin.
Perjantai 8.10.
Startti oli aikataulutettu vasta illansuulle, joten hotellikuolema oli tosiasia.
Lähtölavalla tämä kärvistely kuitenkin palkittiin! Yleisöä oli pilvin pimein ja
mainio "fanibussimme" äänekäs joukkokin oli ennättänyt paikalle heiluttelemaan
banderolleja. Hieno tunnelma ja hieno kokemus kaiken kaikkiaan.
Ek 1 ja Ek 2 ajettiin pienellä tiellä poorissa kiviä kiertäen.
Huollon kautta kaupunkierikoiskokeelle, joka ajettiin pimeässä Kuresaaren vanhaa
linnoitusta osin kiertäen. Yleisöä oli mustanaan vauvasta vaariin kannustamassa.
Pistimme varmuuden vuoksi tälle pätkälle sorapyörät alle, jotta pääsemme
tuuppaamaan yleisöönmenevää pitkää sladia :). Pientä "ohjelmaa" aiheutti hyvin
ankkuroitu sähkötolppa, jonka harusvaijerin lumoissa vietimme pitkälle tuntuneen
tovin. Ennemmin toki lähikontaktissa väkivahvan vaijerin kanssa kuin tolpan.
Myöhemmin pätkä keskeytettiin ikävään ulosajoon, pojille pikaisia paranemisia!
Lauantai 9.10.
Aamun kolme ensimmäistä pätkää ja todellinen kilvanajo alkoi järkyttävässä
hernerokkasumussa. Huollon jälkeen sumu hälveni ja ajaminenkin muuttui
nautittavaksi. Iltapäivällä oli vuorossa odotettu legendaarinen Kaugatuman
erikoiskoe (Ek 10/12), jonka ysikymppiristeyksessä oli katsojia kuin
Kakaristossa aikanaan. Tie oli aivan mahtava loikottaa 125 km
keskituntinopeudella. Pätkän maalissa oli yllättävä "kalsariratsia".
Maalissa 14 pätkän jälkeen autossa oli hyvät tunnelmat.
Maaliseremonia oli jälleen hieno ja tuli todettua se, että jos suomalaiset ovat
todellista rallikansaa, niin eipä jää jälkeen eteläinen naapuriveli. Nimmareita
saimme kirjoittaa urakalla ja porukkaa kävi varta vasten kiittelemässä
osallistumistamme.
Illalla oli vielä vuorossa palkintojenjakogaala, joka oli
toteutettu todella upeasti. Kaiken kaikkiaan koko reissu oli upea, yleisö eli
hienosti mukana, auto toimi loistavasti ja kuskin ja kartturin yhteistyö toimi
kokoajan paremmin. Suuri kiitos kuuluu onnistuneesta reissusta vimpan päälle
suoriutuneelle huollolle unohtamatta kannustusjoukkoja.
T. Mäkikylän Racing- Team

Antti Nokkanen "Andres Kärsäkäs" ja Markus Tankka "Markko
Petrol"
(Ainniin,
tuloksissa Lk 1 ja Yk 34.)
Jk. "Rouds
aar veri slipperi änd kaar is guud bat Karlos is veri drank".
(Markus Tankka)
Jäsenpostit 2009:
* Jäsenposti 02/09
* Jäsenposti 01/09
Rallimatka Saarenmaalle 08 - 11.10.2009.
Eli torstaista sunnuntaihin, 3 yötä Nasva hotellissa Saarenmaalla,
laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja Virtsu-Kuivastu-Virtsu.
Bussikuljetukset, matkat ja kuljetukset erikoiskokeille. Matkan hinta
KSAU:n / OK- Auto Rallin porukalle 190 euroa ja "ulkopuolisille" 250 euroa.
Tiedustelut ja varaukset; Juha Koskela mp 0400 487725 tai juha.koskela@okautoralli.fi
Jäsenetuja 2009 (KSAU:n jäsenkortin esittämällä) :
1. Auton
pesu -25%, sekä öljyt ym tuotteet -20%. ST1 Kuusaantie (Motonetin
vieressä).
Tarjous voimassa toistaiseksi!!!
2. Kouvolan Seudun
Autourheilijat ry:n ( KSAU ) jäsenille Etolasta (Kaitilankatu
4); yleisalennus kumi- ja
muovituotteista –25%,
Bahco työkalut –40%. Muut käsi- ja sähkötyökalut
nettohinnoitellaan tuotekohtaisesti.
Tarjous voimassa toistaiseksi!!!
3. KILPAILIJAT HUOM! "pakollinen" öljynimeytysmatto edullisesti,
mainos
4. VESITORNIN KIOSKI pikkurabattia ostoksista korttia vilauttamalla.
Kisatarinoita 2009
Artic Lapland Rally 2008
(Arto Arola)
Taas koitti se aika vuodesta kun
alkoi tunturi-rallin ilmoittautumisen aika olla käsillä.
Mietimme Matin kanssa koko syksyn lähdemmekö vai ei?
Asiat alkoivat kolahdella kohdalleen ja päätimme lähteä puolustamaan viime
vuoden
kolmatta sijaa. Kun kaikki alkoikin olla jo kohdallaan niin tuli hiukan
takapakkia. Juuri kun luulimme
saaneemme rahoituksen hanskaan niin alkoikin tulla takapakkia oikein kunnolla.
Ensin eräs tukija perui
avustuksensa ja sen jälkeen vielä Matti kokeili urheilla pojan kanssa! Eihän
vanha kestänyt ja polvihan
siinä sitten meni remonttiin. Olimme jo perumassa koko reissua kun huoltoryhmä
ilmaisi kantansa,
"että sinne mennään vaikka millä keinoin".
Etsimme jo uutta kuskia tai kartturia. Allekirjoittanut ei saanut AKK:lta lupaa
ajaa itse, oman polven
lääkityksen takia. Onneksi Matti tervehtyi sen verran että pystyi kuitenkin
homman hoitamaan.
Keppien kanssa joutui silti kulkemaan. Nuotitus meni hyvin vaikka koko reitti
oli uutta, tosin pätkät
viimevuotisia mutta ajettiin toisin päin.
Maanantaina kun me olimme nuotittamassa, niin huolto rentoutui sekä mökillä että
Rovaniemen kaupunkiin tutustuen.
Keskiviikkona huoltojoukko täydentyi vielä Huomon Mikalla.
Koko rytmiryhmä olikin sitten koossa; eli Mikan lisäksi Sakke Tynys, Jukka Tynys,
Tomi "mutka" Marttila sekä Ristolan Karssu.
Pojat kävivätkin porukalla tutustumassa Ounasrinteeseen, Jukka ja Mika suksilla.
Illemmalla sitten vain Mutka ja Mika uskaltautuivat laskemaan pulkalla rinteen
alas, kun muilla tuo itsesuojeluvaisto oli vielä tallella.
Laskijoiden sanoin sanottuna: "ihanan vaarallista"
Perjantaina lähdettiin sitten kisaan ja olimmekin päättäneet ajaa reippaammin
kuin viime opintomatkalla,
joten pellit auki! Pari ek:ta menikin hyvin, mutta illan pimetessä
kävimme ulkoilemassa ek3:lla oikein huolellisesti.
Onni oli kuitenkin matkassa, sillä paikassa oli katsojia kerrankin oikeassa
paikassa. Katsojat auttoivat meidät tielle ja
parin kolmen minuutin päästä jatkoimme taas. Moisesta lannistuneet vaan
jatkoimme sen mitä pääsimme.
Sijoitus oli luokassa tuossa vaiheessa viimeinen, mutta matkaa oli
vielä lauantaina puolet jäljellä joten taistelutahtoa riitti.
Lauantaina jouduimme sitten muiden epäonnisten joukkoon letkan hännille. Tiet
olivat hyvässä kunnossa vaikkakin osa pätkistä
olikin jo kertaalleen ajettuja. Olimme jo melkein luovuttaneet saavuttaa sama
sijoitus kuin -08 rallissa.
Kuitenkin ennen toiseksi viimeistä ek:ta huomasimme olevamme toisten huolien
takia taas kolmantena.
Tunturi on raaka ralli ja mikään ei ole varmaa ennen maaliviivan ylitystä.
Pääsimme maaliin ja saimme pidettyä sijoituksemme.
Kiitokset vielä kerran tukijoillemme ja ennen kaikkea huolto porukalle, jota ilman emme olisi päässeet koko reissulle.
Kiitos!
Terveisin Arto Arola ja Matti Huomo
Rally de Corallo, Sardinia
(Tulossa)
(Arto Arola)
KOULUTUKSET / TUTKINNOT 1. Tutkintoihin voi ilmoittautua ainoastaan sähköpostilla. Tutkintovastaava seurassamme on Hannu "Edu" Kettunen hakettu(at)suomi24.fi , joka kerää ilmoittautumiset ja ilmoittaa ne alueen tutkintovastaavalle sähköpostilla, jossa on (ID), nimi, osoite, täydellinen hetu ja mahdollisesti sähköpostiosoitteet johon voidaan suoraa laittaa ennakkomaksulasku. Paluupostina ilmoittautuneelle lähetetään ko. viitenumero ja tilinumero. Lisäksi vastausviestiin voidaan laittaa (suositus) ohjeet (kartta) koulutuspaikalle ja pienimuotoinen info tapahtumasta.
2. Ilmoittautunut maksaa osanoton tutkintoon viitenumeroa käyttäen viimeistään 4 vrk ennen koulutusta.
3. Tutkintokoulutus aloitetaan keräämällä maksutositteet. Tositteesta pitää selvitä osallistujan nimi.
(Usein maksajana on yritys, team tai joku muu henkilö)
4. Tutkinnon pitäjä kirjoittaa tutkintokortit suorittaneille ( voi myös postittaa jälkikäteen) ja toimittaa osallistujista luettelon
ja maksukuitit alueen tutkintovastaavalle kolmen päivän sisällä koulutuksesta.
5. Mikäli tutkintoon ilmoittautunut (maksanut) on estynyt saapumaan, voi hän tai joku toinen henkilö, osallistua alueella myöhemmin pidettävään tutkintoon maksutositteen esittämällä, mutta kuitenkin etukäteen ilmoittautumiskäytäntöä noudattaen. TUTKINTOMAKSUJA EI PALAUTETA. Mikäli maksettu tutkinto halutaan suorittaa muulla alueella, tulee maksuasiasta sopia korvaavaan tutkintoon ilmoittautumisen yhteydessä tutkintovastaavan kanssa.
6. Tutkintokoulutuksia ei laskuteta jälkikäteen.
Jäsentietojen päivitys (tästä linkistä pääset jäsentietojen
päivityslomakkeeseen)
Uusi jäsen (tästä
linkistä pääset jäsenhakemus web-lomakkeeseen)
Lomakkeita:
*
Toimitsijalisenssihakemus
Vuosi 2008
Jäsenpostit 2008:
* Jäsenposti 02/08
* Jäsenposti 01/08
Kisatarinoita 2008:
Artic Lapland Rally 2008
(Arto Arola)
Unelmasta totta! Vuosien unelmoinnin ja toiveiden jälkeen se on tehty! On oltu
seikkailemassa Rovaniemellä tunturi-rallissa.
Kaikki alkoi huhtikuussa -07 kun Huomon Matti kyseli, että jos hän ostaisi auton historic luokkaan niin lähdenkö kartturiksi johonkin kisaan? Mietin ehkä jopa viisi sekuntia ja sanoin että kyllä!! No haettiin autoa ja mietittiin rallia johon lähdettäisiin kokeilemaan. No sitten päätettiin että vain tunturi-ralli olisi sopiva kisa aloittaa. Eli huipulta suoraan.
Nuottikisa, 12 erikoiskoetta ja mahtava
seikkailu. Sillä seikkailemaan sinne lähdettiin. Olihan Matti pitänyt
ajohommissa pientä taukoa, vaatimattomat 20 vuotta!
Kaiken maailman kommellusten ja lääkärin tarkastusten jälkeen saimme lisenssit,
jopa kansainväliset sellaiset. Rahoitustakin saatiin keräiltyä vähän sieltä sun
täältä. Tiimimme kävi jopa Haminassa asti urakoimassa, kasaamassa
huonekaluliikkeessä huonekaluja. Ei turhia poikia.
Sitten tuli viimein se päivä jona
ilmoittauduttiin. Nyt sitten odottelemaan nuotitukseen lähtö päivää.
Nuotitus sujuikin kohtalaisen hyvin, ottaen huomioon molempien pitkän tauon
nuottikisoista. Neuvoja saatiin
Longan Kallelta, hyviä ja tarpeellisia olivatkin. Kalle oli Nokkasen Antin
kanssa myös kisaamassa Tunturissa. Asuimmekin porukalla samassa kämpässä.
Yhteensä meitä oli siellä majoittuneena 11 henkilöä ja hauskaa oli.
Kisa sujui meiltä varmanpäälle ajellen, tavoitteena päästä maaliin. Tavoite onnistuikin, vaikka kerran olimme lähellä metsään poistumista. Kokemusta tuli roppakaupalla. Sijoituskin tyydytti mutta parantamisen varaakin jäi paljonkin. Resurssejakin vielä löytyy vauhdin nostoon ja rankasti. Auto toimi hienosti ja huoltokin kertoi 7ek:n jälkeen että nastoista on ruosteet jo karisseet. ”Ootte ryöpinny” sanoivat. Huollosta vastasivat Sakari Tynys, Kari Ristola, Tomi Marttila ja Mika Huomo. Marttila ja Huomo ehtivät tutustua huoltojen välillä myös Ounasvaaran rinteisiin. Pulkalla laskivat Ounasrinteen ison mäen alastulorinteen. En suosittele ihan kaikille on meinaan iso rinne.
Kiitokset kaikille jotka autoitte
tämän unelman toteutuksessa. Seikkailu oli mahtava ja saa toivottavasti jatkoa
ensi vuonnakin. Ainakin yritämme päästä uudestaan pohjoisen lumille. Ensi
kerralla ajamme jo kilpaakin mutta ei hullutellen. Opiksi on otettu.
Terveisin Arto Arola ja Matti Huomo
Panacod Racing Team kerhon pihassa Panacod Racing Team viivalla
Jäsenpostit 2007:
*
Jäsenposti 03/07
*
Jäsenposti 02/07
*
Jäsenposti 01/07
Kisatarinoita 2007:
...